Blog

Monika Mäkitalo / Uncategorized  / Syyskukan pieni runo

Syyskukan pieni runo

Kauneuden kukka kiiltää, kutsuu.

Voinko olla Sinun?

Ottaisitko hellästi kämmenelle?

Näetkö vuosien työ?

Hengityksesi pitää minut elossa,

lempeä katseesi herättää, lämmittää.

 

Onko nyt kevät?

Saanko jälleen kukkia,

tai tallaatko maahan,

kerrot etten kelpaa.

Hauras varsi katkennut,

mutta kukkia tuotan kuitenkin,

et voi sitä estää.

Haulsit poimia minut kansioon, litistää ja kuivattaa.

Pölyksi olisin muuttunut,

kirjahyllyyn unohdettu.

 

Katsot minua hymyillen ja hellästi.

Erikoinen kukka, mietit.

Kukkii syksyllä ja loistaa keskiyön valossa.

Voisinko olla Sinun,

kuiskaan silmilläni sanomatta sanaakaan.

Kuuletko kutsuni tai tallaatko maahan?

Voisimmeko yhdessä antaa toisillemme niin paljon,

että hengittäisimme jälleen omilla keuhkoillamme?

 

Voisimmeko nousta korkeuksiin, muistaen kauneutemme,

yhdellä katseella, joka sanoo:

Ota minut syliin.

Näen sinut rakkaani.

Rakastan juonteita silmiesi ympärillä.

Kuulen itkemättömät itkut sydämessäsi.

Jokainen sydämen lyönti täynnä kauneutta.

Näen sinut rakkaani.

Olet ihmeellisen sinnikäs lajitoveri.

Noustaan yhdessä rauhaan.

Ravitaan toisiamme ymmärryksellä, ilolla, rakkaudella.

Rauhan tila on rakkauden tila.

Tila joka vahvistuu kun olemme vierekkäin.

 

Hellästi hymyilen ja ihmettelen,

onko nyt kevät, saanko jälleen kukkia?

Share
Sharing tips and ideas how to find peace within, and freedom from our own minds, by increasing awareness of true Self.
No Comments

Leave a Reply